Usein kysytään miksi olen lähtenyt mukaan politiikkaan? Lyhyt vastaus asiaan varmasti on se, että minua kysyttiin mukaan vuoden 2017 kuntavaaleihin – mutta on taustalla tietysti syvempi halu vaikuttaa asioihin. Mitkä asiat ovat minulle erityisen lähellä sydäntä ja mihin asioihin haluaisin vaikuttaa?

Tasavertaiset mahdollisuudet oppimiseen

Olen lähtenyt mukaan politiikkaan, sillä haluan että Suomessa ihmisillä on tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen, työhön ja vaurastumiseen. Koen, että olen itse saanut hyvinvointiyhteiskunnan avulla mahdollisuuden rakentaa haluamani elämän koulutuksen ja työn kautta ja haluaisin, että tämä mahdollisuus olisi myös kaikilla muilla nuorilla. Koulutuksessa ollaan otettu jo hienoja askelia eteenpäin esimerkiksi maksuttoman toiseen asteen osalta, mutta nyt tarvitaan mielestäni panostuksia varhaiskasvatukseen sekä peruskouluun, jossa luodaan pohja oppimiselle.

Koen, että olen itse saanut hyvinvointiyhteiskunnan avulla mahdollisuuden rakentaa haluamani elämän koulutuksen ja työn kautta ja haluaisin, että tämä mahdollisuus olisi myös kaikilla muilla nuorilla.

Opintotuki on tällä hetkellä hyvin lainapainotteinen, jonka vuoksi opiskelijalle voi kertyä hyvinkin huomattava määrä lainaa opintojensa aikana. Suhtaudun tähän hieman kriittisesti, sillä opiskelijat ovat ainoita joiden odotetaan elävän lainalla. Itse näkisin että opintorahan ja opintolainan suhdetta tulisi tasata sekä opintojen ohella tehtävän työn tulorajoihin tehdä suuria korotuksia tai poistaa kokonaan. Mielestäni tulorajat rankaisevat tällä hetkellä ahkeria opiskelijoita, jotka työskentelevät opintojensa ohella. Pahimmillaan opiskelija voi joutua ongelmiin, kun ei tiedä miten maksaa perittäviä opintotukia takaisin Kelalle. Mielestäni on väärin, että esimerkiksi kesätöiden tulot – jolloin opintotukea ei edes makseta – lasketaan mukaan opintotukeen vaikuttavaan vuosituloon. Moni opiskelija hankkii välttämätöntä ja työllistymistä edistävää työkokemustaan juuri opiskeluiden aikana tekemissään työsuhteissa.

Reilu työelämä

Työ ja toimeentulo on tärkeä osa ihmisen elämää ja haluankin olla osaltani mahdollistamassa reilua työelämää, jossa työntekijää arvostetaan ja työstä maksetaan hyvää palkkaa. Työntekijöiden työssäjaksaminen ja -viihtyminen on tänä päivänä iso kysymys. Mielenterveysongelmista johtuva työkyvyttömyys on hälyttävän suuri ongelma ja meidän tulisi löytää ratkaisuja tämän ongelman selvittämiseksi.

Työttömyys ja samaan aikaan oleva työntekijäpula tuntuu ajoittain hullunkuriselta ongelmalta, mutta se on totta lähes kaikkialla. Moni ala kärsii osaajapulasta eikä näköpiirissä ole helpotusta. Kuinka saamme tulevaisuudessa hoitajia ja pelastajia töihin? Entä ravintoihin työntekijöitä? Nämä ongelmat ovat käsissämme nyt. Oppisopimuskoulutukseen panostaminen on varmasti yksi vaihtoehto osaajapulaan, mutta tämäkin vaatii oppilaita.

Työelämässä johtaminen nousee mielestäni isoon rooliin. Reilu työelämä ja reilu johtaminen kuuluvat työelämään. Työelämän tulisi joustaa eri elämäntilanteiden mukaan, jos ruuhkavuosina tuntuu että 6 tunnin työpäivä on parempi vaihtoehto oman jaksamisen kannalta, sen pitäisi olla vaihtoehto. Taas toisaalta on meitä, joille 12 tunnin työvuorot sopivat 8 tuntia paremmin. Nykytyöelämän tulee olla joustava.

Yksi asia on myös määräaikaiset työsopimukset ja niillä kikkailu. Osa työnantajista pelaa määräaikaisilla työsopimuksilla ja niitä ketjutetaan niin pitkälle kuin mahdollista. Näin tapahtuu valitettavasti myös paljon julkisen sektorin työpaikoissa. Työntekijälle tämä tuo luonnollisesti turvattomuutta tulevaisuuden suhteen, sillä hän ei voi olla varma tarjoaako työnantaja seuraavaksi kahden päivän, viikon, kuukauden vai vuoden jatkosopimusta.

Mutta mitä jos töitä ei saa vaikka niitä hakee? Olen seurannut tätäkin läheltä ja minuun sattuu kun osa ihmisistä ajattelee että se on vain ihmisen ahkeruudesta kiinni saako hän töitä vai ei. Ei se kuulkaas ole. Työttömyyden varalta yhteiskuntamme turvaverkot on oltava kunnossa. Keskustelin hiljattain erään liiton edustajan kanssa ja hän kertoi, että heidän keskimääräinen ansiosidonnainen päiväraha on 1200 euroa kuukaudessa. 1200 euroa – kun miettii nykyisiä elinkustannuksia, vuokria tai lainanhoitokustannuksia ei tuo summa vaikuta mielestäni suurelta. Silti osa ihmisistä jaksaa edelleen väittää että ihmiset eivät halua töihin koska kotona saa niin paljon rahaa?

Auttaminen on minulle osa elämää

Auttaminen on minulle tärkeää, se on yksi elämäni ohjenuorista. Työssäni ensihoitajana olen saanut auttaa monia ihmisiä. Olen tehnyt myös 18-vuoden vapaaehtoisuran sopimuspalokunnassa, jossa pääsin auttamaan ihmisiä eri keinoin aina hälytystehtävistä, alkusammutuskoulutuksiin ja palokuntanuorten ohjaamiseen asti. Suurimman ylpeyden aiheeni löytyvät edelleen palokuntanuorteni saavutuksista, joiden elämään olen päässyt osaltani vaikuttamaan.

Lasten ja eläinten auttaminen on minulle tärkeää. Rahallisten avustusten lisäksi olen tehnyt erilaisia vapaaehtoistöitä ja harkitsen esimerkiksi sijaisvanhemmuutta osana tulevaisuuttani. Haluan luoda turvallisen elinympäristön lapsien kasvulle ja huolehtia, että heillä on mahdollisimman onnellinen ja turvallinen lapsuus.

Olen pyrkinyt hiljalleen edistämään lasten ja nuorten asemaa Rautjärvellä. Ensimmäisenä valtuustovuotenani sain läpi Harrastamisen Suomen mallin, jossa jokaiselle lapselle taattiin vähintään yksi maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Tätä työtä on aika lähteä jatkamaan eteenpäin ja vaikuttamaan siihen, että Harrastamisen Suomen malli tulee tulevaisuudessa koskettamaan myös toista astetta eli lukiolaisia ja ammattikoululaisia. Rautjärvellä työstetään aloitteestani myös Unicefin Lapsiystävällinen kuntamallia, jossa otetaan lapset huomioon päätöksen teossa aikaisempaa enemmän. Meillä demareilla oli vuoden 2021 kuntavaaleissa vaalitavoitteena maksuton varhaiskasvatus. Näillä näkymin se on toteutumassa Rautjärvellä.

Lapsien lisäksi on tärkeää huolehtia vanhuksista ja vammaisista. Koen olevani siinä suhteessa onnekas, että lapsuudessa elämässäni on ollut hyvin monenlaisia ihmisiä läsnä. Minulla on ollut isovanhemmat sekä heidän sisaruksensa tiiviisti läsnä elämässäni lapsena ja lisäksi vammaisuus ei ole muodostunut minulle tabuksi, vaan ollut ihan tavallista elämää. Vanhuksien ja vammaisten hyvinvointi ja toimeentulo tulee turvata, heidän eduistaan tulee huolehtia erityisen tarkkaan sillä he eivät aina kykene itse huolehtimaan niistä.